Farah

Projektit

Tanssin juhlaa 8.8. Taidekeskus Retretin kallioluolassa Punkaharjulla Ilon ja onnen tanssi –festivaalin päänäytös, järjestäjänä Farah ry.

KALLIOLUOLAN KOHDUSSA

Kirj. Inka Vilén

Puitteet, niihin on pakko pysähtyä. Itämaista tanssia on nähty monenlaisissa paikoissa, mutta Taidekeskus Retretin kallioluola on varmasti yksi unohtumattomimmista.
     Tunnelma isossa, avarassa luolassa ei ehkä noussut yhtä tiiviiksi kuin kolme vuotta sitten, kun Farah edellisen kerran järjesti festivaalin: silloin päänäytös nähtiin kaupunginteatterissa. Tanssit näyttivät Retretin jylhää taustaa vasten komeilta ja Farahin tanssiteatteriesitys oli luolassa kuin kotonaan.
     Ensimmäisessä jaksossa esiintyi valtaosa festivaalin opettajista sekä muutamia ryhmiä – tarjonta kulki perinteisellä itämaisella linjalla. Toisessa jaksossa nähtiin tanssiteatteriesitys Pyörteessä, jossa itämaiseen yhdistyi akrobatiaa, balettia ja monimuotoista kehonkieltä.

.../....

Tunnelmasta toiseen

Näin Farahin tanssiteatteriesityksen Aavikon prinsessa kolme vuotta sitten edellisessä Savonlinnan festivaalissa, ja olin silloin lumoutunut siitä luontevuudesta, jolla tanssi ja tarina yhdistyivät teoksessa. Odotukset olivat siis korkealla.
    Farah ry:n uusi Pyörteessä -tanssiteos oli tunnelmaltaan ja hengeltään tyystin toisenmoinen: pimeä, synkkä, syvyyksiin tempaava ja paikoin ahdistavakin. Siis erinomainen!
     Teoksen komeana alkuna nähtiin shamadanien (kynttiläkruunu) ja kynttilöiden kulkue, joka esitti hypnoottisen tanssin. Punapukuiset tanssijat hehkuivat lämpimien liekkien valossa pimeän kallioluolan lavalla.
      Sen jälkeen alkoi hurja meno. Ensiksi lavalle pöllähti joukko sirkusväkeä: notkeat ja näppärät akrobatian harjoittajat tarjosivat riemukkaan toiminnan ilotulituksen.
      Räiske vaihtui tyystin vastakkaiseen tunnelmaan, kun lavalle ilmaantui illan ensimmäinen pahis, silinteripää, joka muistutti Rocky Horror Picture Show’n hovimestaria Riff Raffia. Sävyt synkkenivät, katsojaa alkoi karmia.
       Kylmänkalsea varjo muuttui marionettinuken ohjaajaksi. Hurja örkkien joukko iloitteli vuorenpeikkomaisissa tunnelmissa. Isis-siipinen paholaiskuningatar ja ruoskia läimäyttelevä hoviväki kuljettivat melkein manalan majoille saakka.
       Loppu oli sentään onnellinen: näytös päättyi seesteiseen, iloa pursuavaan onnelliseen duettoon.

Draaman kaarella

Tanssiteos otti kaiken irti kallioluolasta ja sen mahdollisuuksista. Valoshow’lla näytöksen tunnelmat saatiin vaihtumaan ilosta ja lämmöstä pelkoon ja kylmyyteen.
      Tarina soljui musiikin ja tanssien myötä, ja soolojen, duettojen ja ryhmäkohtausten palapeli oli saatu limittymään hyvin ja luontevasti.
      Minun sisäänrakennettu dramatiikantajuni olisi kaivannut teoksen loppuun massiivista ilotulitusta, mutta sellainen olisi todennäköisesti lässäyttänyt tanssiteoksen sisäisen intensiteetin ja vetäissyt maton draamallisen sisällön alta. Tanssiteoksen pyörre tasaantui loppua kohti niin, että seesteinen loppuduetto oli tarinalle uskottava päätös.
       Rankimmat tanssisuoritukset tekivät Heli Turunen (Savonlinna), jota riepoteltiin pyörteessä kuin sätkynukkea, Ulla-Maija Pöllänen (Mikkeli), joka teki tunnistamattomaksi maskeerattuna huikean ilmeikkään roolin varjona ja irvokkaana kapellimestarina. Isis-siipiä kannatteli Leena Kallio (Helsinki), jonka pahiskuningattaren tulkinta oli hyvin lihallinen.

Ei tyylilaji vaan tunne

Pyörteessä-tanssiteos oli musiikkimaailmaltaan moninainen ja sitä myöten myös koreografisesti hyvin lavea.
      Alun kynttilätanssi oli puhtaasti itämaista, loppuduetossa näkyivät vahvat balettivaikutteet, ja siinä välissä kuultiin niin Toccata ja Fuuga d-mollissa kuin Nightwishiä – ja nähtiin yhtä vaihtelevia tapoja käyttää kehoa tanssiin.
        Tämän tanssiteoksen viitekehyksenä ei enää ollut itämainen tanssi, vaan musiikki kuljetti tarinaa ja antoi puitteet koreografioille, tanssityyleistä ja raja-aidoista välittämättä. Olennaista tanssiteatterissa ei ole se, tehdäänkö itämaista tai jazztanssia tai hiphopia, vaan se, millaista tarinaa ja millaisia tunnetiloja tanssilla voidaan ilmentää.
         Tanssiteoksessa esiintyi kuusitoista tanssijaa Savonlinnasta ja lähikunnista sekä Järvenpäästä sekä kymmenkunta akrobatian taitajaa, joiden toimintaympäristönä on Sirkus Sinne ja Takaisin. Kokonaisuuden päävastuun kantoivat Heli Turunen ja Ulla-Maija Pöllänen.
         Tanssiteoksen luomisessa on vielä suurempi työmäärä kuin irrallisissa tansseista koostuvan näytöksen kokoamisessa. Ihailen suuresti sitä, kuinka Heli pystyy luomaan uskottavia maailmoja ja tyylikkäitä kokonaisuuksia tanssin avulla ja kuinka koko Farahin väki paneutuu tanssitarinoiden rankkaan ja intensiiviseen harjoitteluun.
          Enkä yhtään ihmettele, että käsiohjelmassa erityiskiitoksissa mainitaan kotijoukkojen lisäksi lastenhoitajat.

Kirjoituksen otteet julkaistu samannimisessä kirjoituksessa Ishtarissa 5/2009